Vuoden 2017 palkitut valmentajat ja voimistelijat

31.1.2018

Talvinäytöksessä palkitut valmentajat ja voimistelijat. Kuva: Anne Katajamäki
Talvinäytöksessä palkitut valmentajat ja voimistelijat. Kuva: Anne Katajamäki

Härmän Siskot palkitsi talvinäytöksessään 28.1.2018 vuoden 2017 ansioituneet valmentajat ja voimistelijat. Palkintojen perusteluissa korostuivat voimistelijoiden ominaispiirteet kuten tunnollisuus, lannistumattomuus ja ohjeiden vastaanottamisen taito.

Seuran puheenjohtaja Heli Luoma jakoi tunnustukset osana talvinäytöksen ohjelmaa. Molempien valmentajapalkintojen perusteluissa korostui, kuinka omalla esimerkillä voi tuoda seuran toimintaan mukaan lisää intoa ja uusia käytäntöjä.

Vuoden kilpavalmentajana palkittiin Sofia Sillanpää, joka on pitkän voimistelijan uran ohessa jakanut kertynyttä tietotaitoaan eteenpäin valmentajan tehtävissään ja hän on omalla esimerkillään näyttänyt nuoremmille mallia monipuolisesta osallistumisesta seurassa.

Vuoden harrastevalmentajana palkittiin Katri Kukkanen. Hänen kohdallaan mainittiin osallistuminen harrastevoimistelun kehittämiseen seurassa sekä esimerkin antaminen suunnitelmallisuudesta myös harrasteryhmien ohjaamisessa.

Molempien lajien voimistelijat palkittiin

Vuoden NTV-voimistelijana palkittiin Nanna Nivukoski. Perusteluissa korostettiin mm. hänen haluaan oppia joka treeneissä jotain uutta ja kehittyä vaikeassa lajissa. Valmentajien perusteluissa häntä kuvailtiin taidokkaaksi yksilövoimistelijaksi, jonka kehitys on ollut koko ajan nousujohteista ja hänen kisapisteet ovat jokaisessa kisassa olleet edellisiä korkeammat, jopa niin korkeat, että saadut pisteet oikeuttavat nousuun ylempään ja vaativampaan kilpailuluokkaan.

TeamGymistä palkittiin jokaisesta kilpajoukkueesta yksi voimistelija.

Seuran uusimmasta, vasta viime syksynä harjoittelun aloittaneesta ja keväällä kilpailemisen aloittavasta Spirals-joukkueesta palkittiin Viivi Karhu. Perusteluissa todettiin, että Viivi on hyvä kuuntelija, taitava voimistelija ja nopea oppimaan. Hän osaa neuvoa ja ottaa muut huomioon sekä luo ryhmään rauhallisuutta.

Sadira-joukkueesta palkinnon pokkasi Roosa Soini, joka on tunnollinen ja sinnikäs harjoittelija, joka on aina hyvällä tuulella. Perusteluissa kiitellään hänen taitoaan kuunnella ohjeita, mutta myös sitä, että hän kysyy myös neuvoja reippaasti.

Iiris Ikola palkittiin vuoden voimistelijana Stars-joukkueesta. Iiris on ahkera harjoittelija, joka käy tunnollisesti harjoituksissa. Hän huomio muut esimerkillisen hyvin, jaksaa kannustaa toisia ja on aina positiivisella asenteella aktiivisesti mukana.

Sagitta-joukkueesta palkittiin Maritta Kuznetsova. Valmentajien perusteluissa korostui aina positiivisen ilopillerin rooli hyvän joukkuehengen luojana. Hän on motivoitunut jumppari, joka myös tsemppaa muita ja tartuttaa omaa hyvää asennetta muihinkin joukkueen jumppareihin.

Safine-joukkueesta vuoden voimistelijana palkittiin Vilma Paussu. Häntä kiiteltiin erityisesti esimerkillisestä asenteesta, jolla hän suhtautuu harjoitteluun ja tavoitteiden saavuttamiseen. Hän on joukkuetovereiden keskuudessa pidetty ja positiivisella suhtautumisella luo joukkueessa hyvää yhteishenkeä.

Myös seurasta TeamGymin maajoukkuevalmennukseen päässeet voimistelijat, Eveliina Hakomäki, Hertta Luoma, Emilia Sorvisto ja Vilma Paussu, huomioitiin talvinäytöksessä.