Syyskaudella uusia harrasteryhmiä perheen pienimmille

24.8.2017

Härmän Siskojen harrasteryhmien syyskausi käynnistyy viikolla 37 ja ilmoittautuminen harrasteryhmiin alkaa tiistaina 29.8.

Suosituimmat telineryhmät ovat jo täynnä, mutta niihinkin kannattaa ilmoittautua varasijapaikalle, sillä paikkoja vapautuu vielä ensimmäisten viikkojen aikana.

Taaperon telinetouhu palaa valikoimaan

Perheen pienimmille on hyvin vaihtoehtoja ja vapaita harrastepaikkoja syksyn ryhmätarjonnassa. Jumppaharrastuksen voi aloittaa Taaperon telinetouhu-ryhmässä heti kun lapsi oppii kävelemään. Tässä ryhmässä vanhemmat ovat mukana ja osallistuvat aktiivisesti tunnilla.

Seuraavalle ikäryhmälle, 3-4-vuotiaille, puolestaan on tarjolla kaksi vaihtoehtoa: Sukkelat-ryhmä, joka kokoontuu Power Palacen telinesalilla ja Liikuntaleikkikoulu-ryhmä Voltin koululla. Ensin mainitussa lapset liikkuvat ilman vanhempia kahden aikuisen ohjaajan ja apuohjaajien huolehtiessa ohjauksesta. Liikuntaleikkikoulussa vanhemmat osallistuvat kerran kuukaudessa ryhmän toimintaan yhteistunneilla, jotka ovat iloisia yhteisiä liikuntahetkiä, joista parhaimmillaan perheet saavat ideoita liikkumiseen kotonakin. Molemmissa ryhmissä pääpaino on liikunnan perusliikkeiden ja ryhmässä toimimisen harjoittelussa.

Leikki-ikäisille Liikuntaleikkikouluryhmä

Voltin koululla jatkuu monipuolinen Liikuntaleikkikouluryhmä 5-6-vuotiaille. Liikkarissa lapset saavat tutustua monipuolisesti liikuntaan ja osa tunneista pidetään ulkona. Liikkarissa on kerran kuukaudessa vanhempien kanssa yhteistunti, josta nauttivat niin lapset kuin aikuisetkin.

Kouluikäisille useita vaihtoehtoja

Ala-asteikäsille, 1.-4.luokkalaisille, on tänä syksynä ryhmät niin Kirkonkylän kuin Voltin koulullakin. Lukion salissa on tarjolla Liikuntakerho, jossa jumppaamisen lisäksi voidaan harrastaa monipuolisesti muitakin lajeja osallistujien kiinnostuksen mukaan. Voltin koululla jatkuu Jumppakerho, jonka monipuolisessa sisällössä on mukana telinevoimistelun lisäksi myös on pelejä ja leikkejä.

Suositut Freegym-tunnit jatkuvat myös syksyllä. Lähiaikoina varmistuu niiden aikataulu, ja niistä ilmoitamme erikseen nettisivuillamme.

Naisille kuntojumppaa ja lentopalloa

Aikuisille tarjonnassa on edelleen naisten oma lentopalloryhmä, joka kokoontuu torstaisin Voltin koulun salissa. Kertamaksullinen kuntojumppa jatkuu Palacen telinesalilla sunnuntaisin klo 18.30. Talven aikana tullaan harjoittelemaan myös naisten kenttäohjelmaa ensi vuoden kesäkuussa Turussa järjestettävää Gymnaestrada-tapahtumaa varten.