Voimistelupäivillä on lupa hassutella

Voimistelupäivillä TeamGymin kilpailuissa on lupa hassutella ja joukkueet saivat pukeutua kilpa-asujensa sijaan valitsemansa teeman mukaan. Härmän Siskoista kilpailuluokissa oli mukana joukkue neljässä luokassa.

Voimistelupäivien avauspäivänä torstaina 7.6.2018 tositoimiin pääsivät 3.luokan kilpailuissa Stars sekä 5.luokan kilpailussa Safine. Ilmeisesti samanaikainen Gymnaestrada-tapahtuma oli karsinut osallistuvia joukkueita kilpailuista, sillä Safine bambiasuissaan kilpaili luokassaan yksin.

Kolmosluokan kilpailussa puolestaan Stars-joukkue niitti menestystä sijoittumalla kolmiottelussa toiseksi. Voimistelupäivillä palkinnot jaetaan erikseen joka telineeltä, joten kotiin tuomisina joukkueen voimistelijoilla oli kolme mitalia: trampetilta kultaa, volttiradalta hopeaa ja vapaaohjelmasta pronssia.

Härmän Siskojen 1.luokan ja 2.luokan joukkueet Spirals ja Sadira olivat kilpailuvuorossa lauantaina 9.6.2018 Kupittaan palloiluhallin areenalla. Menestystä saatiin myös näissä luokissa, kun Spirals saavutti 1.luokan vapaaohjelmallaan pronssia ja Sadira puolestaan 2.luokassa trampetilla hopeaa.