Sagittan tytöt metroasemalla
Iloiset huoltojoukot ja valmentajat
Mikä on seuraava pysäkki?
Stubb ja Risikko: kilpailua tälläkin kentällä :)
Voittajan on helppo hymyillä. Stars ja Sadira
HÄRMÄN SISKOT VOIMISTELUPÄIVILLÄ HELSINGISSÄ 6.-7.6.2014
Perjantaiaamun valjetessa Härmän Siskojen Sagitta-kilparyhmän tytöt heräsivät kukin tahoillaan herätyskellojen pirinään. Edellisiltana pakattu punainen kisalaukku olkapäälle, pikainen tarkistus, että kisavaatteet ja kännykän laturi ovat varmasti mukana ja matka sai alkaa.
Junan porhaltaessa Kauhavan asemalle viimeiset unenrippeet karisivat silmistä. Täytyi löytää oma paikka vaunusta ja hyvän kaverin vierestä. Kikatteleva tyttöporukka taisi olla liikaa eräälle kanssamatkustajalle, sillä jo ennen junan lähtemistä Kauhavan asemalta, nainen pakkasi kirjansa
laukkuun ja häipyi toiseen vaunuun.
Seinäjoella tapahtuva junan vaihto sujui ongelmitta, vaikka sitäkin olimme jo etukäteen jännittäneet. Viimein konduktöörin tarkistettua ”perhelippumme” saimme rentoutua paikoillemme.
Kännykät kaivettiin nopeasti esiin: viestitys kavereille ja pelit käyntiin. Näillä eväillä matka Helsinkiin taittui nopeasti. Rautatien päässä meitä odotti seuraava haaste: matkustaminen metrolla kisapaikalle. Onneksi joukossamme oli Ira, joka tottuneesti näytti meille muille metrolipun ostamisen automaatista. Monelle meistä metromatkustaminen oli aivan uusi kokemus ja hieman jännittäväkin. Kukaan ei onneksi jäänyt oven väliin, eikä asemalaiturille, vaan pääsimme turvallisesti Myllypuroon ja suoraan kisapaikalle Liikuntamyllyyn.
Asiat eivät tietenkään koskaan suju niin kuin Strömsössä: allekirjoittaneen haettua kisakansliasta kisapassit, huomasimme harmiksemme, että passit ja liput ovat ihan väärin laskettu. Muutaman selvittelyn jälkeen saimme perjantain porukalle passit ja tuumasimme jättää seuraavan päivän ongelmat seuraavan päivän murheiksi. Siinä sählätessä aikaa oli kulunut ja nälkä kurni vatsassa. Ei muuta kuin kamat kantoon ja suunnistamaan majoituskoululle syömään. Kartta esiin ja tossua toisen eteen. Jo muutaman sadan metrin jälkeen huomasimme olevamme väärällä tiellä. Mars takaisin lähtöruutuun ja huomaisimme, että ”tie” lähtikin heti rakennuksen nurkalta. Puolen kilometrin päässä tajusimme olevamme taas ihan hukassa. Teitä, ramppeja, pyöräteitä, polkuja lähti joka suuntaan, eikä kartassa kaikkia edes näkynyt. Yritimme kännyköiden karttaohjelmilla löytää oikeaa reittiä, mutta siinä helteessä meidän ohjaajienkaan aivotoiminta ei enää toiminut toivotulla tavalla. Siinä ei auttanut muu kuin kaikessa hiljaisuudessa tunnustaa eksyneensä ja pyytää ylhäältä ohjausta päämatkanjohtajalta. Se toimi jälleen kerran: pyörätietä pitkin ilmestyivät kuin tilauksesta paidattomat ja hyvin ruskettuneet, tatuoidut, pelastavat enkelimme, nautiskellen kesän lämmöstä ja viileästä juomasta :) .
”Mihinkäs tytöt ovat matkalla? Voimmeko auttaa? Me Kontulan kundit autamme aina!” Näytimme kai aika epätoivoisen näköisiltä, hikikarpalot otsalla ja monta laukkua olalla. Enkelimme ilmoittivat menevänsä aivan koulun ohi ja lupasivat opastaa meidät perille asti. Heihin oli luottaminen hädässä ja sanansa pitivät: kantoivat hyytyneiden tyttöjen laukut ja toivottivat meille hyvää reissua. Nuorempi kaveri vielä kehui, kuinka hyvin tuollainen vanhempikin nainen on jaksanut helteessä johdattaa porukkaa :).
Koulun löytyminen tuntui ihmeeltä. Nopea majoittuminen luokkaan, vatsalaukun täyttäminen ruoalla ja kisavaatteet päälle, jonka jälkeen uusi yritys osata kartan mukaan takaisin kisapaikalle.
Takaisin suunnistaminen olikin helpompaa ja huomasimme, mikä tulomatkalla oli mennyt pieleen. Kaikista kommelluksista huolimatta pääsimme telinekokeiluihin ajoissa. TeamGymin 2.luokassa oli vastassamme 10 muuta joukkuetta eri puolilta Suomea. Kisan alkaessa ja päästyämme paikallemme katsomoon, huomasimme istuvamme hyvin arvovaltaisessa seurassa. Itse pääministeriehdokas Alexander Stubb oli kiireidensä keskeltä saapunut seuraamaan tyttärensä kisaa. Taisi tyttöjen kisajännitys lisääntyä kun heitä ( ja tietysti tyttärensä joukkuetta) oli fanittamassa urheilullinen pukumies. Kisasuorien välissä jokainen sai kisapassiinsa nimmarin, kännykkäänsä kuvan ja muistoihin hienon kokemuksen!
Sagittan tyttöjen kisasuoritukset ja –pisteet paranivat jälleen edellisistä kisoista hienosti. Mitali jäiharmittavan 0.35 pisteen päähän, mutta siitä huolimatta tytöt saavat olla ylpeitä itsestään. Töitä on tehty koko talvikausi kotisalilla ja paljon on opittu! 100-vuotisjuhlaan vielä voimainponnistus ja
sitten huilaustauko. Syksyllä uudet haasteet uusin voimin!
Kisan jälkeen kävimme vielä hiukan iltapalaostoksilla Kontulan ostarilla ja haistelimme pääkaupunkiseudun varsin monikulttuurista ilmapiiriä. Oli siinä meillä maalaisflikoilla ihmettelemistä kun ei meinannut osata kaupassakaan valita iltapalaansa sadoista vaihtoehdoista.
Pitkä ja tapahtumarikas päivä oli kääntymässä iltaan. Suhteellisen hyvin saimme porukan rauhoittumaan luokan kovalle lattialle nukkumaan. Joku jäi vielä laskemaan seuraavan päivän lippujen, passien ja osallistujien vastaavuutta seuraavaa päivää varten...
Pilvinen aamu oli vain harhaa. Sen sai huomata kun hiki otsalla kävelimme kisapaikalle vastaanottamaan Stars ja Sadira-joukkueita, jotka saapuivat paikalle linja-autolla. Heidän matkansa oli alkanut jo varhain aamuyöstä meidän muiden yrittäessä vielä nukkua. Jälleen kisakansliaan selvittelemään passiasiaa sekä seuraamaan starttiluokan telinekokeiluja ja kisaa. Pienemmät kisaajamme ansaitsivat taidoillaan paikan ihan palkintopallilta. Stars-joukkue sai kultaa volttiradalta ja vapaaohjelmasta sekä Sadiran tytöt saivat ripustaa trampetilta hopeisen mitalin kaulaansa. Hieno kauden päätös!
Pilvinen ja hiostava päivä oli vaihtunut kisan aikana sateenraikkaaksi. Onneksi matka majoituskoululle taittui mukavasti linja-autossa. Sagittan tyttöjenkään ei tarvinnut enää raahata laukkujaan muuta kuin autoon, istahtaa penkille ja nauttia siitä ,että joku tietää matkan suunnan: KOTIIN! Teksti: Tuija Risikko
Kuvat: Liisa Risikko
|
